Koomikko pohtii ja pähkäilee

02.01.2009

VUOSI VAIHTUI, KOOMIKKO LAIHTUI

Heip lukijani. Mielenkiintoinen tämä suomenkieli, edellisen lauseen saa ymmärtää yksikössä tai monikossa, toivottavasti se on monikossa tällä kertaa. Muuten olen ainoa oman pähkäilyni lukija.
Otsikko ei varsinaisesti viittaa mihinkään isompaan maailmanlaajuiseen taloustilanteeseen. Se tuli vaan mieleen. No, on varmaan laihtuneitakin koomikoita, jos lihoneitakin. Itse olen pysytellyt niillä lukemilla, missä pysytään, kun ei käytä vaakaa.

Tein uudenvuodenlupauksen: Puolukka! Se on siinä. Muuta ei tarvita. Tähän lopputulokseen olen tullut pitkän harkinnan jälkeen. Vähän samaa henkeä kuin elämän tarkoituksella, se on 42, jos uskomme kirjaa "Linnunradan käsikirja liftareille". Ja miksemme uskoisi, kuten Uutisvuodossa on tapana sanoa.
Uudenvuodenlupauksillahan on tapana unohtua, on siis ihan sama, mitä lupaa. Miksei se siis voi olla vaikka puolukka? Nyt se on. Onkohan olemassa nettisaitti, johon on kerätty uudenvuodenlupauksia? Siinä olisi lupauksen muistutuspalvelu. Järjestelmä keräisi tietoa, onko lupaus pidetty. Vuoden lopussa tulisi yhteenveto, joka kertoisi, miten hyvin on onnistunut. Puolukka pärjäisi tässä vertailussa hyvin. Palkinto olisi varma.

Tässä vaiheessa vuotta on mielenkiintoista kuvitella, millaiset 12 kuukautta on edessä. Yritänpä ennustaa. Katsotaan sitten, miten toteutui:
- No puolukka on itsestäänselvyys. Se toteutuu.
- Nainen. Se on se evolutio, ei mahda mitään.
- Tasoitus putoaa, kesän lopussa se on 19,5. Siis mikä? En kerro
Oho, onpa vaikeaa ennustaa.
- Niin ja komiikkani paranee aina vaan. Joku ilkeämielinen voisi sanoa, että paljon huonommaksi se ei enää voi tulla. Tällä kertaa se ilkeämielinen olin minä.
Komiikan tekemisen yksi puoli on itsensä ruoskiminen. Voisikohan stand up -koomikoita sanoa eräänlaiseksi viihteen Opus Dei -ryhmäksi? Tästäpä Dan Brownille uusi dekkarin aihe. Koomikot suojaamassa huumorin suurta salaisuutta ja kiduttamassa itseään nousemalla lavalle kokeilemaan uusia juttuja.

Reipasta vuotta 2009 kaikille. Ja puolukka.

28.05.2008

Hetki on vierähtänyt viime kirjoituksesta. Mitä on tapahtunut tällä välin? No, lopetin Hesarin tilauksen. Soittelevat sieltä huolissaan nyt, että mitä kummaa, eikö lehtemme kelpaa? No ei kelpaa monestakaan syystä. Ensinnäkin olen huono lukemaan sitä siihen tahtiin, mitä se ilmestyy: joka päivä tai lähes. Jokunen tuplapyhä lienee, jolloin se ei ilmesty ja silloin juuri olisi aikaa. Joka päivä on minulle yksinkertaisesti liikaa. Ja jos en sitä lue, miksi sen tilaan?
Toinen syy on se, että tietoa on niin paljon ja kaikki paikat tulvillaan. On pakko valita. Ja jos päivälehti tulee luukusta, se on jotenkin velvoittava. Sitten on syynä sekin, että jotenkin tuntuu niin tasapäiseltä, kun väenväkisin hakee tietoa samasta lähteestä ja samaan aikaan, kuin kaikki muut. Outo ajatus, että me kaikki roihuvuorelaiset ollaan joka aamu samaan aikaa saman tietolähteen äärellä. Ikään kuin seuraavaksi menisimme joukoittain pikku nissaneillemme ja lähtisimme saman tiedon omaavina pikku työpaikoillemme. Ja jos katseemme kohtaavat vahingossakin, nyökkäämme toisillemme, että näitsä? Näin mä. On se, on se, eikö niin? Kuinka tästäkin nyt selvitään? Yhdessä me kyllä. Sii juu leitör.

Onko se stressin oire vai mikä, mutta pistää miettimään, kun uutisia lukee, kuuntelee tai katselee, että pitääkö niiden aina olla niin kielteisiä? Hyväkin uutinen puetaan negatiiviseen muotoon. Tänään kerrottiin, että avointen työpaikkojen määrä on lisääntynyt ja nyt ollaan huolissaan, että mistä tekijät. Voi nenä. Ja kun ilmoitetaan, että avointen työpaikkojen määrä on laskenut, kysytään että mistä nyt työtekijöille töitä. Koskaan ei ole hyvä, jos niin päätetään asiat kohdata.
Uutisoitaisiin mieluummin vaikka siihen malliin, että nyt on työpaikkoja tarjolla niin paljon, että iloisesti päivät kännitilassa viettävä naapurikin saa varmaan työtä, vaikka terveellä tavalla sitä vieroksuukin.

Lopullinen perussyy Hesarin tilauksen lopettamiselle on kuitenkin se, että se paukkuu niin ikävästi pudotessaan aamuyöstä postiluukusta. Herkkäuninen kun olen, saan joskus unta vasta kolmen-neljän maissa yöllä. Varsinkin kun olen keikalta kotia palannut. Päässä pyörii ja uni ei tule. Suostun valvomaan nykyään ihan vapaaehtoisesti, kunnes olen oikeasti väsynyt. Ja kun vihdoin saan unenpäästä kiinni, ei ole kivaa, kun Hesari keskeyttää sen heti alkuunsa. Yritäpä sen jälkeen lukea sitä aamulla hyvillä mielin.

Kesä on täällä. Iloitsemme. Viime kesä meni laivamuusikkona, Tallinnan laivoilla trubaduurina. Se oli unohtumaton kokemus. En vaihtais pois. Ja kunnioitusta kaikille Starin ja Galaxin trubaduureille. Kehukaa niitä, kun kohdalle satutte, se tuntuu aina kivalta ja pelastaa setin.
Tämä kesänä jotain ihan muuta. Muutama hää- ja synttärikeikka. Jokunen firman kesäjuhla.
Nastaa.

07.11.2007 Onks kivaa?

Marraskuu on siitä mukava kuukausi, että ...
Pimeä on hyvää aikaa ihmiselle, silloin voi ...
On mukavaa, kun on tullut kelit, koska ...

Ei onnistu. Yritin olla positiivinen, rento ja mukava. Kolme kovaa haastetta tähän vuodenaikaan kelle tahansa. Täytyy kurkata nykysuomen sanakirjasta, onko pimeys synonyymi tylsälle? Ulkoilmaihmisenä minusta tuntuu, että maailma on off line seuraavat 6 kuukautta. Vai pitääkö muka uskoa, että golf ei ole maailma?
Lokakuukin meni ilman sen ihmeellisempää vallankumousta tällä kertaa. Tylsää. Jotain äksöniä on odotettavissa, kun sairaanhoitajat irtisanoutuu. Jos ne joutuu pois työsuhdeasunnoistaan, baareissa tulee olemaan vilkasta, kun kaikki sinkkuhoitsut pyörii siellä etsimässä itselleen uutta kotia.

Aika tyhmää saada hammassärky juuri nyt, kun kaikki yrittää saada kalustot kuntoon ennen suurta irtisanoutumista. Ajattelin mennä kaupungin jonoon, kun verotkin on maksettu aina. Löysin netistä tiedotteen:

"Helsingin hammashuollon hoitojonossa oli 5. marraskuuta 3311 potilasta."
Laskujeni mukaan siitä tukee noin 1,5 kilometrin jono on? Missä se on? Pitää mennä etsimään.

Lisäksi tiedotteessa sanottiin:
"Hoitojonossa odotusajan arvio on tällä hetkellä noin 13 kk jonoonasettamispäivästä"
Mietin vaan, mitä mulla on suussa hoidettavaa jäljellä, jos noin pitkään odottelen?

Soitan siis terveyskeskuksen varausnumeroon jo valmiiksi ahdistuneena. Varattu. No tietysti. Soitan monta kertaa uudelleen ja kiroilen, etten osaa koodata puhelintani soittamaan automaattisesti puolen minuutin välein, koska minulla on kiire katsoa aamuteeveetä. Ei sieltä mitään kiinnostavaa tule, mutta Anna Vuorinen on koree likka. Filosofian maisterikin.
Jo kuudennella yrittämällä pääsen niin pitkälle, että puhelin alkaa hälyyttää. Jonottaminen on ilmaista. Hienoa, kerron sen heti 1,5 kilometrille, kun sen löydän.
Puhelimeen vastataan. Ensin kysellään, mihin sattuu ja miten? Sitten ilmeisesti todetaan, että tilanne on akuutti, koska saan hammaslääkäriajan klo 12 tänään! Siis kolmen ja puolen tunnin kuluttua. Pakko myöntää, että ymmärrän tätä järjestelmää entistäkin huonommin.
Nyt jos koska olisi hieno löytää se 1,5 km. Jos ajaisin sen ohi viitäkymppiä, saisin tuulettaa 18 sekunnin ajan. "Oon menossa hammaslääkäriin, mihin te jonotatte? Se on ilmaista!"
Ehkä en kuitenkaan mene kuittailemaan, porukka saattaa olla huonollakin tuulella näin marraskuussa.

Eilen soitti taas se yks kaveri, joka aina aloittaa puhelun sanomalla "Onks kivaa?". Sitten se ehdottaa, että mennään uimaan Marjaniemeen. Se ei soita koskaan kesällä. Yleensä talvella. Ja minä hullu menen. Se on kivaa. Hammaslääkärissä ei.

24.10.20 On ilmastoja pidellyt
Tämän kaiken syysharmauden äärellä on vaikea olla huolissaan siitä, että ilmasto lämpenee. Pitäisi trendikkäästi olla ympäristötietoinen ja huonoa omaatuntoaan lieventääkseen tehdä tekoja, jotka sitten kuin jostain taikaiskusta muuttaisivat kaiken hyväksi jälleen. Mitä tekoja on tarjolla?
Voit esim. ostaa päästövähennyksen. Menet nettiin oikeaan osoitteeseen ja maksat tilille rahaa. Näitä tarjottiin Hesarissa tänään. Hyvät sedät sitten istuttavat sillä rahalla jonnekin puun. Onnea vaan niille, jotka uskovat tähän. Vaihtoehtona voin antaa oman tilinumeroni halukkaille. Jos laitatte rahanne sinne, vaikutus on vähintään sama. Jos oikein paljon rahaa saan, voi keskittyä kirjoittelemaan komiikkaa täyspäiväisesti, ja kaikilla on kivempaa.

Tänään näin kaupassa, kuinka herrahenkilö notkui pakastealtaan äärellä ja lueskeli sushi-pakkauksen tekstiä. Olin vähällä valistaa häntä, että ne on pahoja, olen kokeillut. Ja vielä kun kolmen metrin päässä oli kalatiskillä tuoretta sushia saatavilla edulliseen hintaan, tilanne tuntui jotenkin vaikealta. Kuuntelin omatuntoani. Onko parempi valistaa asiakasta huonosta sushi-pakasteesta, jolloin hän ei osta sitä, eikä pety. Vai onko parempi antaa hänen ostaa, jolloin kauppa käy, liikevaihtoa syntyy, arvonlisäveroa maksetaan valtion kassaan, talous voi hyvin? Vai käykö siinä niin, että ostettuaan asiakas pettyy ja lakkaa ostamasta pakastetuotteita, jolloin kuluu vähemmän energiaa, ilma ei pilaannu ja maailma pelastuu? Jäin siihen viereen kyttäämään ja painiskelemaan analyyttisen mielenlaatuni kanssa. Onneksi asiakas jätti oma-aloitteisesti sushit ostamatta.
Tästä ilahtuneena menin kalatiskille ja pyysin myyjää mittaamaan minulle parisataa grammaa kylmäsavulohisiivua. Hän mätti siivut vaa´alle ja totesi siinä olevan 36 grammaa yli ja katsoi minua kysyvästi, niinkuin kauppias vain voi. Olin jalomielinen, annoin mennä.

Kukahan on valmis maksamaan jollekin epämääräiselle tilille rahaa, ollakseen "hiilineutraali kansalainen"? Sellaisesta saa oikein todistuksen sadalla eurolla.
Onkohan se sama tyyppi, joka ajaa katumaasturiksi naamioidulla urheiluautollaan (mainosteksti) ostoskeskukseen ja valitsee pakastealtaasta valmisruokaa ja vaimolle valmiiksi silputtua sipulia, tuo kun haluaa tehdä aina välillä jotain eksoottista, kuten kotiruokaa?

Näitä mietittyäni menin kaupan kassalle, jossa myyjä hymyili minulle ystävällisesti. Hän oli Tarja Turusen näköinen, mutta kaunis. Hänen nimensä oli Marjukka. Erehdyin uskomaan, että hän halusi hymyillä juuri minulle, olinhan vasta noin kuudessadas flirttaileva keski-ikäinen mies tänään. En silti ostanut roskalehtiä voidakseni ihmetellä, kuka löi ketä ja ampui kenet ja millä.

Sen sijaan ostin kukkakioskista viidellä eurolla nipun punaisia tulppaaneja itselleni, ennen en ole ostanut. Outo heräteostos.
Illalla menen vielä On The Rocksiin stand up -klubille, siellä esiintyy mm. kanadalainen Jason Rouse. Peto koomikoksi. Ajan sinne omalla autolla, vaikka voisin mennä metrolla. Huomenna menen kuntosalille vastaavasti hikoilemaan. Hyvä omatunto.

Uskon siihen, että maapallon lämpeneminen johtuu auringosta, koska ihmisen teot eivät riitä lämmittämään maapalloa, ja että Al Gore oli huono valinta nobelistiksi. Se kaveri vaan osasi ottaa kiinni oikeasta narusta ja rikastua ja saada mainetta sillä.
Saisinkohan jostain tutkimusapurahaa aiheena:
"Ilmastonlämpenemisen vaikutus stand up -komiikkani sisältöön ja blogiini"

29.9.2007
Syksyn tulon näkee siitä, veneet nousee rannoille sankoin joukoin. Outoa, vesihän on talvella lämpimämpää, kuin ilma?
Lehdetkin hyppii alas puista. Sen voi jotenkin ymmärtää, onhan sienestysaika.

Televisio oli päällä, kun tein jotain muuta. Se oli päällä, koska nyt kehotetaan, että tv ei saisi olla stand by -tilassa. Se pelastaa maailman.
Siellä joku keskusteluohjelma käsitteli näitä lukuisia väsyneitä sisustusohjelmia, joita ei jaksa katsoa. En myöskään jaksanut katsoa ohjelmaa, joka käsitteli ohjelmaa, jota ei jaksa katsoa.
Mutta sen jaksoin kuunnella, että jonkun mielestä oli kohteliasta, että ei siivota, kun vieraita on tulossa. Tämän takia heillä on tapana, että tullaan vieraisille yllätten ilmoittamatta. Tämäpä ilahduttaa minua ja poikamieskämppääni. Tervetuloa vaan kaikki yllättäen. Onneksi on ovisilmä.
Kämppäni paras tekninen väline on robomop. En voinutkaan aavistaa, mikä kokoelma ties mitä pölyä sohvani alla oli. Robomop tuli sohvan alta takaisin sen näköisenä, että tällaista ei ollut sopimuksessa, 500 euroa lisää.
Huonoin väline on italialainen vuoden vanha jääkaappini. En osaa italiaa, mutta sen ääni kuullostaa enemmänkin kylmäaineen urinalta putkistossa ja huonoissa venttiileissä. Korjausmies on käynyt jo kolme kertaa takuuhuoltamasssa kaappiani. Kahdella ensimmäisellä kerralla hän asensi ohjeiden mukaan äänenvaimentimia, kolmannella kerralla hän seisoi meisseli kourassa keittiöni nurkassa ja katseli närkästyneen oloisena kaappia ja varsinkin minua. Eikä kaappi tietenkään pitänyt taaskaan mitään ääntä juuri silloin. Aavistikohan hän, että olen vaan yksinäinen?
Ja minä kun ostin jääkaapin myyjän saatua minut vakuuttuneeksi, että sehän on vain hienoa, että jääkaapin ovessa ei ole kahvaa. Se on tyylikästä, sanoi Markantalon myyjä. Niin kai, mutta oven avaaminen on aika hankalaa varsinkin vasemmalla kädellä, kun siinä on tenniskyynärpää tai golfkyynärpää, kumpi nyt sitten kitaransoitosta tuleekaan?
Olisikohan sittenkin pitänyt katsoa sisustusohjelmaa laten kera eikä uskoa Markantalon myyjää euroaikana?

Autoveron korottaminenkin pelastaa maailman. Sittenhän liikenteessä on vähemmän pienituloisten autoja, kun ei ole enää varaa ostaa bensaa. Vihaisilla optiomiljonääreillä on enemmän tilaa ajaa ylinopeutta ökyhummereilla, jos nyt sattuu vaikka olemaan kiire jonnekin vähentämään päästöjä.

Kesä meni ja olen yhtä kokemusmaailmaa rikkaampi, kun tein keikkaa trubaduurina Tallinnan laivoilla. Joskus kuulee väitettävän, että merimiehillä tyttö odottaa joka satamassa. Yhdessä satamassa ei ollut ketään.

Hyvää alkavaa lokakuuta kaikille.

20.9.2007 UUDET SIVUT AVATTU
Tässäpä nämä uudet sivut sitten on. Sitä kun itseänsä piiskaa, saa jotain aikaankin. Paikat siinä saattaa tulla punaisiksi, mutta on se sen arvoista.
Näillä mennään sitten hamaan maailmantappiin, ehkä.

Tarkoitus on kirjoitella tänne koomikon ajatuksia ja kuulumisia. Aika ajoin.
Ehkäpä tässä syksyn pimeiden tullen on sopivia hetkiä kirjoitellakin. Pitää varmaan hankkia takkatuli-dvd, jos sellanen on olemassa ja sen räiskeessä ja lämmittäessä mukavasti kirjoitella. Voisin hommata myös virtuaalipiipun, koska en ole tottunut nikotiinin. Robottikoira saattaisi olla hyvä hankinta myös, olisi jotain rapsuteltavaa. Ja voisin ohjelmoida virtuaalipiippuni rapsuttelemaan robottikoiraani, kun en itse aina viitsi. Ja muina aikoina ne molemmat voisivat lämmitellä takkatulen ääressä etäihailemassa isäntäänsä ja ihmetellä tuota viime vuosituhannen aikansa elänyttä keksintöä, ihmistä.
Jos eivät käyttäydy, annan niille käytettyjä duracellejä.

Hauskaa syyskuun loppua kaikille.